Olen yksi Agile Workin perustajista ja vastaan tutkimus- ja määrityspalveluiden kehittämisestä. Taustani on strategisessa muotoilussa, kansainvälisten muotoiluprojektien ja -liiketoiminnan johtamisessa, mikä on osaltaan vaikuttanut valintaani ryhtyä yrittäjäksi.

Minulla on yli 14 vuoden kokemus muotoilu- ja tutkimustoiminnasta Suomessa sekä erityisesti ulkomailla. Urani aikana olen työskennellyt yli 50 asiakkaan kanssa yli 70 projektissa. Olen auttanut asiakkaitani kehittämään parempia asiakaskokemuksia, inspiroivempia tiloja sekä hyödyntämään muotoilua laaja-alaisesti myös yrityksen liiketoiminnan kehittämisessä. Erityisosaamistani onkin muotoilua tukevat menetelmät, tutkimus, palvelumuotoilu sekä yritysilmeen mukaisten tilojen suunnittelu. Olen myös aktiivisesti osallistunut muotoilun tunnettuuden parantamiseen kansainvälisten puheenvuorojen ja kirjoittamisen kautta sekä olemalla mukana useiden muotoilupalkintojen tuomaristossa.

Oma intohimoni on organisaatiomuutoksen tukeminen kehittämällä työympäristöä ja -kulttuuria yhdessä yritysten henkilöstön kanssa. Onnelliset työntekijät luovat parempia asiakaskokemuksia, mikä johtaa parempaan liiketoimintaan. Tätä ei voi tehdä yksin, joten uskonkin kumppaniverkostojen voimaan sekä yhdessä tekemisen tuomiin mahdollisuuksiin.

Nautin urheilusta, hyvästä ruoasta ja matkustelusta ja mikä tärkeintä, että pääsen tekemään näitä yhdessä perheen sekä hyvien ystävien kanssa!